tiistai 25. toukokuuta 2021

Selätetään kevätväsymys


 

Kevätväsymys kuriin


Talven jäljet

Väsyttää, turvottaa, ei huvita mikään, painokin nousee... Näin keväällä moni yrittäjä yhtä lailla kuin työntekijäkin on talven jäljiltä hieman uuvahtanut. Pimeys, vitamiinien vähäisyys eikä vähäisimpänä tuo vihulainen K on kenties jättänyt jälkensä niin kehoon kuin mieleen. Vai onko tullut kenties tehtyä liikaa töitä? Toisaalta monella on tainnut työt jäädä tekemättä, kun K. Joka tapauksessa on ihan normaalia väsyä, mutta tilanteeseen ei kannata jäädä jumiin. Kesä on juuri alkamassa ja olisi kiva jaksaa lomailla ja nauttia olostaan. Tässä tulee muutama pikku vinkki, joilla oloaan voi yrittää kohennella. Yrittäjän on kenties vähän vaikeampi säädellä työmääräänsä, mutta näitä yksinkertaisia keinoja jokainen voi arjessaan toteuttaa. 

Arjen kevennystä

Ensinnäkin olisi hyvä pysähtyä välillä miettimään, mitä ihan pieniä arkisia tekoja voisi tehdä, jotta jaksaisi taas tallustaa eteenpäin. Ruoka on meitä käynnissä pitävä polttoaine, siitä ainakin on hyvä huolehtia. Muista siis ylipäätään syödä säännöllisesti. Energiavajeessa tulee naposteltua mitä sattuu eikä kunnon ruoka sitten maistu. Kasviksien lisääminen ruokavalioon on kätevä konsti vähentää ruuasta saatavaa energiamäärää, kunhan pitää annoskoon entisellään. Siis porkkanaraastetta jauhelihakastikkeeseen, vihanneksia risottoon, salaattia leivälle... Kaupassa on nykyään käteviä tuorevihanneksia valmiiksi pilkottuina ja sekoitettuina, sen kun vain heittää sekaan. Keitot ovat myös mainio keino vähentää ruuan energiatiheyttä, koska niissä on paljon nestettä. Tietysti mielellään kannattaa välttää ihan rasvaisimpia tuotteita ja ennen kaikkea sitä ylimääräistä sokeria. Valkoisen vehnäjauhon sijaan voi käyttää tummempaa versiota, niin saa myös suolistolle tarpeellista kuitua. Täydellistä hiilihydraattien välttelyä on turha harrastaa, jos ei siihen ole jotain välttämätöntä syytä.
Marjat kannattaa syödä pakasteesta viimeistään nyt ennen kuin uusi sato valmistuu. Ja juo riittävästi vettä, mutta muista, että et ole kameli.

Liikuta itseäsi

Mieti myös, miten saisit lisättyä edes vähän liikettä päivääsi (paitsi jos liikut muutenkin jo liikaa). Siirry paikasta toiseen kävellen aina, kun voit, nouse tuolista työpäivän aikana ja venyttele. Mene vaikka siivouskomeroon taivuttelemaan, jos et muuten kehtaa. Löytäisitkö jonkin mieleisen liikuntamuodon, sellaisen, jota jaksaisit harrastaa säännöllisesti? Älä aloita sellaista liikuntaa, josta et tykkää, lopetat sen kuitenkin vähän ajan kuluttua. Jos tarvitset kaverin lenkille, kysy tuttaviltasi, joku varmasti kamppailee saman asian parissa parhaillaan. Jos unen kanssa on ongelmia, mieti, mistä ne johtuvat ja miten asiaa voisi korjata. Voisiko vaikka sen kännykän sulkea vähän aikaisemmin? Tosi myöhään tulee nykyään viestejä asiakkailtakin, ja aika paljon näkee yöllisiä some-päivityksiä. Kännykän sininen valo tuskin ainakin auttaa saamaan unen päästä kiinni, vai mitä?

Tarvitsetko apua?

Joskus voi olla tarpeen ottaa avuksi ammattilainen, jonka kanssa yhdessä pohtia näitä asioita. Jollekin riittää lyhyt elämäntavan tarkistus ja muutosstartti, toinen ehkä kaipaa pitempikestoista valmennusta. Valmentajan valinnassa kannattaa olla tarkkana ja tarkistaa hieman taustoja sekä mitä tarjottuun valmennukseen kuuluu, sillä alalla vallitsevat kovin kirjavat käytännöt. Muista kuitenkin aina, että sinun itsesi on tehtävä muutokset, valmentaja ei voi niitä sinulle luvata. Olisin muuten kovasti kiinnostunut, mitä olisit valmis maksamaan esimerkiksi 6 viikon valmennuksesta, johon kuuluu viikottainen henkilökohtainen kontakti videopuheluna, ryhmän tuki sekä materiaaleja tarpeen mukaan sähköpostilla?

Muista, että apua on aina saatavilla:

Yrityssparraus yksinyrittäjille ja pienyrittäjille sunnattu matalan kynnyksen apu


Instagram @taivuttelija








maanantai 3. toukokuuta 2021

Askeleita


Askeleita

 Askeleita mittariin

Seuraatko päivän mittaan ottamiasi askeleita? Motivoiko sinua mittaaminen ylipäänsä? En itse yleensä juuri innostu mittaamisesta, mutta puhelimen askelmittaria tulee seurattua, joskus jopa liiaksikin. Yritän päästä edes lähellä suositeltua 10000 askelta päivässä sellaisina päivinä, kun en harrasta rasittavampaa liikuntaa. Tänäänkin tulos jäi harmittavasti 8000 askeleen paikkeille. Eipä minulla tosin ole aina puhelin taskussa ainakaan kotosalla tai roskiksella käydessä. Harmi kyllä askelmittari ei ymmärrä muuta liikuntaa kuten pyöräilyä tai hiihtoa, niissä kun ei tule riittävää iskua, jonka mittari rekisteröisi. Tuskin nuo tulokset muutenkaan ihan luotettavia ovat, suuntaa antavia vain. Puolison kanssa tulee leikkimielisesti kilpailtua askelissa, siinä kilpalussa pärjään, kun minulla on paljon lyheyemmät askeleet. Vakavasti ottaen päivän askelmäärä on tärkeä mittari siinä, että liikumme riittävästi terveytemme ylläpitämiseksi. 

Askeleita arjessa

Arkiliikunta onkin avainasemassa terveyden ylläpitämisessä. Elintärkeät päivittäiset askeleet kertyvät helposti, jos pystyt kulkemaan työ- ja asiointimatkoja jalan. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan pitäisi sitten työpäivän päälle jaksaa vielä lähteä erikseen lenkille. Turhaa auton käyttöä lyhyillä matkoilla perustellaan usein milloin milläkin verukkeella (tavaroitten kuljetus, lasten kuskaaminen, kiire, huono sää, tukka menee sekaisin...). Meillä on onneksi kauppoihin vain 2,5km eikä töissä tarvitse käydä kodin ulkopuolella, joten kävellen tai pyörällä hoituvat useimmat asiat. Auto nököttää nätisti parkissa ja otetaan käyttöön vain, kun on oikeasti paljon kuljetettavaa tai täytyy lähteä jonnekin kauemmaksi. Ehkä naapurit katsovat vähän pitkään, mutta ei se meitä haittaa! 

Arkiliikunnan voimasta minulla on omakohtainen kokemus, kun yhtenä vuonna päätin olla ilman autoa ja pyöräilin tai kävelin 2-5km matkat töihin (silloin oli useita toimipisteitä, joissa kävin opettamassa). Pysyin koko talven tosi hyvässä kunnossa ja painokin taisi tippua, enkä juurikaan lenkkeillyt erikseen. Toisesta ääripäästä on esimerkkinä entinen työkaverini, joka ajoi mersulla töihin päivittäin 0,5km matkan. What? 

Askel uuteen suuntaan vai harha-askel

Jokainen ottaa elämässään aika ajoin myös isompia askeleita ja tekee joskus äkkinäisiäkin suunnanmuutoksia. Minäkin kuljin vakaata polkua koulumaailmassa kohti eläköitymistä, kunnes päätin, että en halua tästä liikunnanopettajan ammatista jäädä eläkkeelle. Yhtäkkiä huomasinkin olevani vaatekauppias, ja jouduin opettelemaan lähes kaiken yrittämisen ja kaupankäyntiin liittyvän alusta. Näin jälkeenpäin ajatellen en nyt ehkä ihan suosittelisi näin jyrkkää suunnanmuutosta, vaikka siinä toki paljon tuli myös opittua. En missään vaiheessa oikein sopeutunut kauppiaan rooliin eikä kauppaa saaanut millään kannattavaksi, joten tein viimein päätöksen luopua siitä. Hyvä niin, sillä suljin liikkeen juuri ennen kuin korona ilmaantui meitä kiusaamaan. Yrittäjäksi ryhtyminen tuntuu silti edelleen oikealta askeleelta varsinkin nyt, kun oma suunta hyvinvointialalla alkaa löytyä.

Kaksi askelta eteen, yksi askel taakse

Toisinaan elämä heittelee ja tuntuu kuin astelisi kaltevalla pinnalla. Silloin on vain luotettava, että askel pitää tai otettava ystävää kädestä kiinni. Apu on usein lähempänä kuin luuletkaan, kun vain uskallat pyytää. Joskus on myös hyvä ottaa askel takaisinpäin, jotta pääsisi eteenpäin. Elämä on kuin tanssia, jossa suunta on kyllä eteenpäin, mutta välillä on otettava myös askeleita taakse ja sivulle. Parasta olisi kutenkin olla astumatta kenenkään varpaille. Jos joku astuu sinun varpaillesi, kerro miltä se tuntui ja jatka sitten eteenpäin. Paikalleen ei kannata jäädä, oli sitten kyse konkreettisista askelista tai matkasta nimeltä elämä itse. 

Katso täältä, löytäisitkö jotain apua omalle matkallesi, oman hyvinvointisi tueksi
https://tarjan.myforever.fi/store tai täältä Yristyssparraus .
Seuraa askeleitani myös instassa @taivuttelija ja fb-sivullani www.facebook.com/tarjantaivutus.



Ajatuksia hyvinvoinnista

Kadonneen motivaation metsästys

 Kadonneen motivaation metsästys Mikä motivaatio? Meillä on jokaisella välillä motivaatio hukassa milloin missäkin asiassa. Mutta mitä se mo...