Matkalla taas: Madeira

Matkustimme 31.3.-8.4.2025 kolmannen kerran Madeiran ihanalle saarelle, tällä kertaa juhlistaaksemme eläköitymistäni. Kirjoittelin tähän vähän kokemuksia ja ajatuksia matkalta. Jospa näistä ajatuksista olisi vaikka jotain hyötyä, kun suunnittelet seuraavaa matkaa Madeiralle tai johonkin muuhun kohteeseen. Samalla jää itsellekin paremmin muistiin, mitä matkustaessa pitää huomioida, ettei tule ihan niin paljon töppäiltyä kuin tälläkin retkellä onnistuimme tekemään.

Valmistautuminen matkalle

Varasimme matkan jo hyvissä ajoin, kun eläkkeelle jäämisen päivämäärä oli tiedossa. Olimme tosiaan käyneet tuolla smaragdi-saarella jo kaksi kertaa aiemmin, joten tiesimme, mistä etsiä sopivaa hotellia. Olimme suunnitelleet omatoimimatkaa, mutta yllättäen Tjäreborgilta löytyi mukavan oloinen pieni perhehotelli tutulta Lidon alueelta 100m päästä lentokenttäbussin pysäkiltä, joten päädyimme kuitenkin varaaman matkan matkanjärjestäjän kautta, onhan se vaivatonta eikä hintakaan ollut paha. 

Matkan lähestyessä oli tiukan pähkäilyn paikka, mitä ottaa mukaan, kun sää on keväisin Madeiralla aika vaihteleva ja tarkoitus oli patikoida monenlaisissa olosuhteissa. Aika hyvin varusteiden valinnassa onnistuttiinkin, sillä hoksasimme ottaa mukaan kahdet kengät ja sadetakit.  Illat ovat aika viileitä lähes ympäri vuoden, joten jotain pitkähihaista kannattaa mukaan. Patikointia varten on hyvä olla omat kengät, sillä joillakin reiteillä on tunneleita, joissa on aina kosteaa ja niissä saattaa joutua vähän jopa kahlaamaan. 

Menomatka ja ensimmäinen päivä

Täältä Keski-Suomesta on vähän hankala päästä lentokentälle ja varsinkin takaisinpäin julkisilla kulkuvälineillä, joten päädyimme lähtemään autolla ja yöpymään lentokenttähotellissa. Se olikin kätevää, sillä aton saattoi jättää hotellin parkkiin ja sieltä oli mini-bussilla kuljetus kentälle ja takaisin. Helsinki-Vantaan lentokenttä ei kerää meiltä pisteitä, siellä kun on lähes pelkkää itsepalvelua ja pitää osata käyttää automaatteja. Aamun ruuhkassa meinasi paniikki iskeä, kun yritettiin tulostaa matkalaukkuihin niitä nauhoja, mutta jotenkin siitä ei niin ystävällisen virkailijan avulla selvittiin. Luulen, että vanhanaikaisella asiakaspalvelulla lähtötohinat sujuisivat nopeammin ainakin meiltä vanhemmilta matkalaisilta. Matkaan kuitenkin päästiin kone täynnä innokkaita suomalaisia turisteja. Lentokoneessa istuminen ei ole niitä mukavimpia juttuja varsinkaan, kun on takareiden jänteessä tulehdus, joka vaikeuttaa istumista. Perille päästiin silti kunnialla ja ihanan aurinkoinen päivä olikin vastassa jo lentokentällä. Siinä lentokenttäbussia odotellessa onnistuin jo saamaan liikaa aurinkoa kaulaan ja niskaan, kun ei kotoa lähtiessä tullut mieleen, että heti pitäisi olla aurinkovoide käytössä. Onneksi mukana oli aloe vera-geeliä, niin sain punoituksen nopeasti asettumaan.

Matkan rasitukset tuntuivat ensimmäisenä päivän sen verran, että emme jaksaneet kummempia tehdä. Hotelli löytyi helposti ja pääsimme kirjautumaan. Huone oli ihan ok, tosin ilman parveketta tällä kertaa. Jaksoimme vähän kuljeskella lähiympäristössä ja samalla kävimme paikallisesta retki-toimistosta varaamassa retken loppuviikolla. Olemme jo kaksi kertaa aiemmin yrittäneet päästä kapuamaan saaren korkeimmalle huipulle Pico Arieerolle, mutta huono sää vuoristossa on estänyt retken. Muutoin suunnitelmia ei etukäteen juuri ollut, kun ei tullut tutkittua internetin ihmemaailmaa tarpeeksi tarkkaan. Vasta matkan jälkeen löysin nimittäin Facebookista useita ryhmiä, joissa kerrotaan vaellusreiteistä ja niiden saavutettavuudesta. Suosittelen tutustumaan sivustoihin etukäteen, niin ei mene niin paljon aikaa ihmettelyyn paikan päällä. Kysyminenkin on suotavaa, ettei käy niin kuin meille, että hotellin ihastuttava lämmin sisäuima-allas löytyi vasta neljäntenä matkapäivänä.

Kasvitieteellinen puutarha, Savoy ja Camara dos Lobos

Ensimmäisen päivän vietimme Funchalin kaupungissa ja veirailimme muun muassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Matka puutarhalle oli varsinainen seikkailu, sillä jo bussin lähtöpaikan löytäminen osoittautui hankalaksi. Paikallisilla busseilla pääsee kyllä mukavasti moneen paikkaan, mutta informaatio niitten lähtöpaikoista on aika epämääräistä. Emme suinkaan olleet ainoita, jotka harhailivat Telefericon (köysirata) ympäristössä pysäkkiä etsien. Olimme kuitenkin ainoat, jotka onnistuivat jäämään pois kyydistä väärällä pysäkillä! Jostain syystä hyppäsimme kyydistä noin puolessa välissä matkaa eikä auttanut muu kuin lähteä kävelemään ylöspäin ja yhä ylemmäs erittäin jyrkkää mäkeä. Hiki siinä virtasi, mutta ei silti tullut heti mieleen tarkistaa Google Mapsista, missä kohtaa olemme menossa. Onneksi paikalle sattui vapaa taksi ja pääsimme viimein sen kyydissä perille. Puutarhassa oli ihan mukava kierrellä, vaikka kaikki kasvit eivät vielä olleet päässeet parhaaseen kasvuun. Kukkien kannalta toukokuu olisi kaiketi ihanteellista aikaa vierailla Madeiralla, mutta silloin on myös liikkeellä enemmän turisteja. Bussilla onnistuimme sentään palaamaan takaisin keskustaan ja sissejä kun ollaan, päätimme tietenkin kävellä noin kolmen kilometrin matkan hotellille. Siinä tuli samalla tutustutua pääkaupungin keskustaan, mutta jalat olivat kyllä ihan muussia illalla.

Seuraavana aamuna meidät haki hotellilta oma tuk-tuk ja meidät vietiin tutustumaan uuteen luksushotelli Savoyhin. Edellisenä päivänä suomalainen feissari oli onnistunut houkuttelemaan meidät tähän myyntiesittelyyn lupaamalla kivat palkinnot (saarikierros bussilla ja pullo paikallista Madeira-viiniä). Parituntinen myyntimies Pasin seurassa hurahti nopeasti, vaikka meille oli alusta asti selvä, että luksushotelli ei ole meitä varten. Mielenkiintoinen konsepti sinänsä hankkia asiakkaita kadulta, mutta ehkä tuon ajan olisi voinut muutenkin käyttää. Iltapäivällä päätimme lähteä patikoimaan helpolle kaupunkilevaldalle, jolla olimme ensimmäisellä käynnillämme onnistuneet eksymään banaaniviljelmien sekään. Googlen avulla reitti löytyi ja marssimme ainakin seitsemän kilometriä, loppumatkan pujotellen autojen seassa pitkin kapeita katuja, ja päädyimme Camara dos Lobosin idylliseen kalastajakylään. Itse olin sinne määrätietoisesti matkalla koko ajan, mutta puolisolle selvisi vasta usean kilometrin jälkeen, mihin olimme menossa. Hänellä oli käsitys, että käännymme jossain kohtaa takaisinpäin ja etsimme ruokapaikan hotellin läheltä. No, kalaruoka kylän ravintolassa oli kyllä hyvää ja paluumatkan teimme bussilla, kun sää oli hieman epävakainen ja jalat taas aivan puhki. Kannattanee jatkossa keskustella matkakumppanin kanssa hieman tarkemmin siitä, mitä ollaan tekemässä.

Patikkaretki Pico Ruivolle

Seuraavan päivän ohjelmassa oli patikointiretki vuorille paikallisen oppaan pätevällä opastuksella. Suosittelen näitä opastettuja retkiä, sillä oppaat ja kuljettajat ovat erinomaisia. Jos haluaa suomenkielisen oppaan, on retki ostettava matkatoimiston kautta, mutta jos englanti taipuu, paikalliset oppaat ovat tosi kokeneita ja osaavat kertoa paljon kaikesta matkan varrelle osuvasta. Meille ei auton vuokraaminen ja itse ajaminen ole vaihtoehto, ovat nuo tiet sen verran hurjia, kun ne kiertelevät vuorten rinteitä ylös ja alas. Yllättävän paljon autoliikennettä kuitenkin oli, ja opas totesikin, että autovuokraamoja alkaa olla liikaa. Parkkipaikat suosituimpien vaellusreittien lähtöpaikoilla eivät riitä, vaan autoja on kilometrikaupalla tien varressa. Tarkoitus oli patikoida toiseksi korkeimmalta huipulta Pico Arieeirolta korkeimmalle Pico Ruivolle. Se ei kuitenkiaan onnistunut, sillä reitillä oli maanvyörymiä ja se oli suljettu. Onneksi, sillä reitti olisi kuvien perusteella ollut meille liian hurja. Kiipesimme sitten reilun kahden kilometrin matkan Pico Ruivon huipulle. Kuulostaa helpolta, mutta ei sitä todellakaan ollut. Polku oli kapea ja jyrkkä ja ihmisiä liikkeellä todella paljon. Näkymät olivat kuitenkin huikeat, sillä tällä kertaa pilvet olivat väistyneet auringon tieltä. Valtavan kylmä siellä huipulla kyllä oli, mutta onneksi meillä oli tarpeeksi vaatetta päällä. Vähän erikoisena pidin sitä, että usealla nuorella parilla oli pikkulapsia, jopa sylivauvoja mukana. Itse en olisi uskaltanut tuoda lapsia noille jyrkänteille, hyvä kun itse uskalsin siellä kiipeillä.

Saarikierros bussilla

Perjantaina oli vuorossa "voitettu" saarikierros bussilla. Olimme aiemmin tutustuneet saaren länsipuoleen, joten valitsimme itäisen kierroksen. Retki osoittautui oikein mukavaksi, sillä opas oli taas aivan mainio ja kävimme todella monessa paikassa. Maisemat ovat tietenkin upeat ihan joka puolella saarta ja niitä pysähdyimme välillä ihailemaan. Kävimme myös rommitehtaassa maistelemassa paikallista sokeriruokorommia (ei mikään suosikkijuoma), Portugalin ensimmäisellä jalkapallokentällä sekä idyllisessä Santanan kylässä, missä on jäljellä muutama perinteinen komionmallinen olkikattotalo. Huipennus oli kuitenkin vierailu Pico Arieeron huipulla. Sää oli sumuinen, mutta jonkin verran maisemia kuitenkin näkyi. Huipulla kävi hyytävä tuuli ja satoi, mutta onneksi pääsimme pian takaisin lämpimään bussiin. Lopuksi pysähdyimme vielä saaren läntisimmän osan Ponta de Sao Lorenzon patikkareitin lähtöpaikalla. Tuo niemi on kuin toisesta maailmasta, karu, mutta kaunis ja meri näkyvissä molemmin puolin. Edellisellä reissulla patikoimmekin aivan niemen itäsimpään kärkeen asti, joten aika paljon on tuota upeaa saarta jo tullut koluttua.

Vanha kaupunki ja kauppahalli

Lauantaipäivänä jatkoimme taas kaupunkikävelyä ja tallustelimme Funchalin vanhaan kaupunkiin. Pääkadun varren talojen ovissa on hienoja taiteilijoiden tekemiä maalauksia ja paljon pikkuliikkeitä ja ravintoloita. Ravintoloitten sisäänheittäjät olivat vähän turhan aktiivisia ja väkeä oli aika paljon, mutta ihan näkemisen arvoinen paikka silti. Kauppahallissa on todella paljon nähtävää, mutta kukkaronnyöreistä kannattaa pitää kiinni, sillä hinnat ovat ihan pilvissä. Kalahallissa kannattaa käydä, jos kestää kalan hajua, siellä kalastajat levittävät päivän (tai yön) saaliin pöydille ja niitä voi siitä ostaa ihan tuoreeltaan. Ehdottomasti rumin kala on meren syvyyksistä saalistettava espada, joka tosin on lautasella oikein maukas. Ravintoloissa tarjottava omituinen ruokalaji espada banaanilla on kuulemma keksitty turisteja varten, koska banaaneista on saarella ylitarjontaa. Paikalliset eivät sitä syö.

25 Fontes ja vesiputoukset

Viimeisenä päivänä halusimme vielä patikoida ja päätimme lähteä ryhmäretkelle levadalle, jolla olimme olleet aiemminkin. Tämä reitti oli helpohkoa maastoa, ja sen varrella oli tosi paljon pieniä ja isompia vesiputouksia. Näin keväällä niissä oli selvästi enemmän vettä kuin aiemmilla reissuilla, jotka teimme marraskuussa. Tarkkaa nimeä tälle levadalle en muista, mutta joka tapauksessa maisemat olivat jälleen kerran upeat ja opastus erinomaista. Väkeä oli kyllä hämmentävän paljon, välillä ihan jonoksi asti, sillä tämä on helppoutensa vuoksi yksi suosituimpia levadoja koko saarella. Kesällä siellä kuulemma saa todella jonottaa, että pääsee näkemään suurimman noin 200m korkean huiman vesiputouksen.  Reitin lopussa on mielenkiinoinen kokemus, kun kuljetaan vuoren läpi tunnelissa, joka on tehty veden johtamiseksi saaren pohjoisosasta eteläosaan. Tunnelissa tarvittiin taskulamppua ja kengät kastuivat, vaikka yritti olla kuinka varovainen. Reittejä saarella riittää koluttavaksi ja aina löytää jotain uutta. Levadat eli eräänlainen vesijohtoverkosto ovat yleensä varsin tasaisia, osin päällystettyjäkin, mutta paikoin liukkaita, joten tarkkana on oltava. Osa patikointireiteistä taas kulkee sellaisissa maastoissa, joissa on suuria korkeuseroja. Reitit kannattaakin valita oman kunnon mukaan, jotta pystyy nauttimaan patikoinnista ja maisemista. Vettä ja eväitä pitää olla mukana, sillä vain joillakin lähtöpaikoilla on kahviloita ja niissä on yleensä aika kallista, vaikka muuten ruoka ja juoma onkin aika edullista. Suosittelen tutustumaan reitteihin eri verkkosivustoilla tai facebookissa, siellä on paljon tietoa ja vinkkejä patikoijille. Näinhän me emme tietenkään muka kokeneina saaren kävijöinä tehneet, mutta toki ryhmässä on turvallista kulkea.

Kotimatka

Paluumatka sujui kutakuinkin kommelluksitta, sillä olimme jo ajoissa lentokentällä eikä siellä tarvinnut taistella automaattien kanssa. Viime hetken ostoksia voi hyvin tehdä lentokentän kaupoissa ja nauttia vielä paikallisista leivonnaisista. Lentokoneessa istuminenenkin kestettiin, mutta sitten ajo autolla yötä myöten Keski-Suomeen tuntuikin jo melkoiselta koettelemukselta. E4-tien varrella ei muuten ole Lahden jälkeen kovin monta 24/7 avoinna olevaa huoltoasemaa, harmi kyllä. Kotiin kuitenkin päästiin ehjin nahoin. Saapa nähdä milloin matkakuume taas iskee ja onko kohteena edelleen Madeiran vihreä keidas. 

Tarja Huttunen

@taivuttelija

www.taivutus.com

Elämää eläkkeellä

 Elämää eläkkeellä

Moninaiset mietteet

Tässä eläkeiän lähestyessä olen ryhtynyt pohtimaan, miltä eläkkeelle jääminen minusta oikeastaan tuntuu. On vähän sellainen olo, että olen sukeltamassa tuntemattomaan, vaikka elämä ei oikeastaan muutu kovin radikaalisti, kun olen muutaman kerran jo harjoitellut työelämän ulkopuolella tai sen reunamilla seikkailua. Meitä on varmaan tässäkin asiassa moneen junaan: yksi odottaa eläkkeelle pääsyä jo vuosia ennen h-hetkeä, toinen pelkää sitä päivää, kun on pakko jäädä pois töistä. Ja joku saattaa vain kohauttaa olkapäitään ja jatkaa matkaa. Työntekohan ei ole eläkkeelläkään kiellettyä, kunhan toimii oman jaksamisensa rajoissa. Oman olotilan tunnistaminen saattaa joskus olla vaikeaa, siksikin on hyvä pysähtyä miettimään, mitä oikeasti elämältään haluaa, sillä elämää on myös eläkkeellä. Käsittelen tässä eläkeläisen elämää ja eläkkeelle jäämisen herättämiä ajatuksia muutamasta tulokulmasta käsin. Toivottavasti näistä ajatuksista on apua oman suhtautumisesi käsittelyssä, olitpa itse missä vaiheessa työuraasi tahansa.

Mistä ihmissuhteet työyhteisön tilalle?

Monelle työyhteisö on ehkä jopa arjen tärkein sosiaalisen elämän lähde. Toki moni työskentelee yksin tai on jo valmiiksi työelämän ulkopuolella, jolloin muutos ei ole niin suuri. Ja jos työyhteisön henki  on ollut kehno, ehkä juuri noita ihmissuhteita ei edes kaipaa. Minä olen luonteeltani enempi yksinyrittäjä, mutta viimeisin palkkatyö toi mukanaan mukavan ja toimivan työyhteisön, jota toisinaan on ikävä. Eläkkeelle jäämistä miettiessä olisikin hyvä pysähtyä pohtimaan, ketkä omaan verkostoon kuuluvat ja kenet haluaa siinä säilyttää. Uusia tuttavia ja ystäviä voi löytää yllättävistäkin paikoista, vaikkapa uusien harrastusten parista.

Omalle perheelle jää enemmän aikaa, mikä sisältää myös haasteen. Parisuhteelle eläköityminen voi olla ongelmallista, jos ei ole osattu keskustella siitä, mitä kumpikin osapuoli elämässään haluaa. Hankalaa voi olla myös, jos toinen puolisko jää eläkkeelle huomattavasti aikaisemmin -tästä on myös omakohtaista kokemusta. Omien ajatusten selkeyttäminen vaikka ihan kynän ja paperin kanssa auttaa, mutta ennen kaikkea asioista pitää puhua. Olisi hyvä, jos pariskunnalla olisi ainakin yksi yhteinen harrastus, mutta myös omaa aikaa pitää osata järjestää. Monella on myös lapsenlapsia, joita mielellään hoitaa. Jos omat vanhemmat ovat tielä elossa, he todennäköisesti tarvitsevat apua vuosi vuodelta enemmän. Kannattaa varoa, että ei ala elää pelkästään lastenlasten kautta tai uppoudu auttamiseen niin, että unohtaa elää omaa elämäänsä. Tätä dilemmaa pohdin itsekin lähes päivittäin, kun mietin, kuinka paljon aikaani jaan toisille ja minkä verran voin panostaa omaan hyvinvointiini ja itselle tärkeisiin asioihin.

Tulot pienenevät, mistä lisätuloa?

Useimmille eläke tarkoittaa aiempaa pienempiä tuloja, joihin oma kulutus pitää sopeuttaa. Jos on mahdollista, kannattaa jo ajoissa ajatella myös taloudellista tilannetta ja säästää eläkepäivien varalle. Vai olisiko parempi kuitenkin käyttää rahat ajoissa, sillä myös niitä tilanteita kuulee, joissa juuri eläkkeelle päässyt menehtyy johonkin äkilliseen sairauteen, kun ei enää koekaan itseään tarpeelliseksi. Itse olen taipuvainen elämään hetkessä enkä ole kerännyt eläkekassaa, oikeastaan päinvastoin. Epäonnistuneen yritystoiminnan seurauksena maksan vielä eläkkeelläkin velkaa eli lisätuloille olisi edelleen tarvetta. Moni haluaakin jatkaa työskentelyä myös eläkkeellä ollessaan, jos vain terveys antaa myöte ja työtä on tarjolla. Yrittäjäksikin voi ryhtyä missä iässä vain. Liikaa stressiä en kuitenkaan suosittele työnteolla hankkimaan. Eläkkeen rinnalla voi tehdä töitä joko työntekijänä tai yrittäjänä juuri sen verran kuin haluaa ja jaksaa. Kunhan vain muistaa huoltehtia itsestään ja jakaa voimansa oikein. 

Jollekin saattaa olla mahdollista ja mielekästä jatkaa entisessä työssä vaikkapa lyhennetyllä työajalla. Uutta työtäkin voi löytyä, onhan eläkeikäisille perustettu omia rekrytointifirmojakin. Yrittäminen voi olla hyvä keino työllistää itsensä, kun koko toimeentulo ei kuitenkaan ole täysin kiinni yrityksen tuloksesta. Apua yrityksen perustamiseen löytyy helposti, voin siinä itsekin tarvittaessa auttaa. Kotoa käsin tehtävää työtä löytyy myös monenlaista. Kun on sopivasti utelias ja aktiivisesti etsii tietoa, voi uusia ovia avautua missä iässä vain. Kannattaa myös ottaa selvää kaikista eläkeläisille suunnatuista eduista. Esimerkiksi matkustaminen on edullisempaa ja monessa kunnassa voi lunastaa muutamalla kympillä seniorikortin, jolla pääsee ilmaiseksi uimahallille, kuntosalille ja moniin kultuuririentoihin.

Aikaa on -liikaakin? 

Jos et työelämässä ollessasi ole harrastanut mitään, työltä vapautuvan ajan täyttäminen voi olla hieman haastavaa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi etsimään uusia harrastuksia tai pitämään kiinni entisistä. Harrastuksista saa rytmiä elämään, kontakteja, mielihyvää ja kenties voi oppia jotain uutta. Onneksi erilaisia harrastuksia myös eläkeikäisille on paljon tarjolla. Ja jos tykkäät mieluummin harrastaa yksin omassa rauhassasi, sekin on hyvä. Monille naisille varsinkin käsityöt ovat rakas harrastus, jota kannattaa harrastaa niin pitkään kuin nivelet antavat myöten. Itselleni liikunta on mieluista ja sitä mielelläni jatkan, vaikka nivelet eivät tunnut ihan kaikesta liikunnasta enää pitävän. Myös soittoharrastus säilyy ainakin toistaiseksi, harkinnassa on jopa uuden soittimen hankinta. Mukavaa on myös istua nojatuolissa viltin alla ja lukea hyvää kirjaa.

Suomi on tunnetusti järjestöjen luvattu maa ja järjestöissä tarvitaan aina vapaaehtoisia. Vapaaehtoistyö jonkin mielekkään kohderyhmän parissa onkin antoisaa ja tuo kaivattuja ihmissuhteita arkeen. Pitää vain varoa, että ei ota vapaaehtoistyöstäkään turhaa stressiä aikatauluineen ja muitten vaaatimuksien perässä juosten. Joskus kuulostaa siltä, että eläkeläisillä on kovempi kiire kuin työssäkäyvillä. Omia motiivejaan auttaa ja tehdä asioita olisi hyvä joskus pysähtyä tuumaamaan ja pudottaa matkasta sellaisia asioita, jotka eivät lisää omaa hyvinvointia.

Olen joskus kokeillut sellaista harjoitusta, jossa listataan kaikkia mahdollisia asioita, joita haluaa tehdä ja sitten karsitaan siitä niin, että lopulta jää muutama asia, jotka ainakin haluaa toteuttaa. Suosittelen kokeilemaan, sillä maailmassa on niin paljon koettavaa, nähtävää ja opittavaa, että kaikkeen ei eläkeläisenkään aika (ja lompakko) riitä. Kotiin ei kannata jäädä möllöttämään, vaikka se välillä onkin ihanaa, ainakin näin introvertin näkökulmasta. 

Kunto rapistuu, mikä neuvoksi?

Ikä tuo väistämättä muutoksia kehon toimintaan ihan jokaiselle. Paljon riippuu perimästä, mitä vauhtia keho rapistuu, mutta paljon voi myös itse tehdä toimintakykynsä eteen. Jos on tottunut jo aiemmin liikkumaan, ei kannata luovuttaa, vaikka ihan samalla vauhdilla ja intensiteetillä ei enää pystyisikään treenaamaan. Koskaan ei toisaalta ole liian myöhäistä aloittaa liikkumista, sillä tutkitusti erityisesti lihasvoiman lisäämisestä hyötyvät kaikki. Ohjeita ja neuvoja on runsaasti saatavilla, ja jos pelottaa aloittaa omin päin, joka kunnasta varmasti löytyy sopivia liikuntaryhmiä. Suositeltavaa on käydä ennen liikunnan aloittamista lääkärin tarkastettavana. Asiansa osaava lääkäri pystyy ohjaamaan oikeanlaisen liikunnan pariin tai tarvittaessa fysioterapeutin vastaanotolle. Liikunnan aloittamisessa ja sopivan tavan löytämisessä minustakin voisi olla apua. Mielelläni otan vastaan toiveita siitä, minkälaisia palveluja 50+-ikäiset kaipaavat.

Kaikkia ei liikunta miellytä, sekin on ymmärrettävää. Koululiikunnasta saattaa olla ikäviä muistoja tai ehkä kotona ei liikuntaan kannustettu. Jokaisella on kuitenkin keho, joka tarvitsee jonkinlaista liikettä voidakseen hyvin. Mitä, jos liikunnan sijasta puhuttaisiinkin fyysisestä aktiivisuudesta? Se voi olla aivan tavallista arkista touhuilua kotona, pihassa tai vaikka metsässä. Arkiaskareiden lomassa voi hieman kyykistellä, kiertää ja pyöritellä, ottaa muutama tanssiaskel, kävellä portaat hissin sijaan, jättää joskus auto kotiin ja kävellä asioille tai naapuriin tai mitä vain ikinä keksii. Tärkeää olisi kuitenkin keskeyttää istuminen aika ajoin ja saada veri kiertämään paremmin, muuten voi iän myötä kiihtyvä kehon heikentyminen  yllättää ikävästi turhan varhain.

Asenne elämään muuttuu

Irtipäästäminen ei välttämättä ole helppoa, jos on tottunut olemaan jatkuvasti pätevä, tehokas ja hyödyllinen. Varsinkin tällaisen aika suorituskeskeisen ihmisen on hankalaa olla tekemättä mitään ja elää ilman aikatauluja. Yritän kuitenkin opetella suorittamaan vähemmän ja olemaan enemmän ja sitä suosittelen kaikille, jotka huomaavat suorittavansa elämää. Vähemmälläkin touhottamisella selviää, sillä ihmistä ei ehkä sittenkään lopulta arvioida ainakaan pelkästään sen perusteella, mitä on saanut elämässään aikaan. Tietysti olisi hyvä opetella hieman rennompaa asennetta elämään jo aiemmin, mutta viimeistään eläkeiässä on mahdollista ja tarpeen oppia ottamaan rennosti ja tutustua itseensä hieman paremmin. 

Tutustu tästä kirjoittajaan:

Taivutus.com

IG @Taivuttelija, @kukoistavaelakepolku

Fb Tarja Huttunen

Kiitos, kun luit tekstini!

Toisenlainen työura

 Toisenlainen työura -katsaus menneeseen

Minäkö eläkkeelle?

Nyt kun eläkeikä lähestyy huimaa vauhtia, lienee aika katsoa hieman taaksepäin ja pohtia, mitä tuli uran varrella opittua. Työurani on ollut melkoisen rikkonainen, sillä en yleensä viihdy pitkään paikallani. Huomaan, että heti kun työ alkaa rutinoitua, mieli halajaa jo uusia kokemuksia. Tuskin osaan eläkkeelläkään jäädä keinutuoliin istumaan, sillä jo nyt on uusia suunnitelmia vireillä. Eläke vaan on siitä mukava asia, että voi tehdä juuri sitä, mikä tuntuu hyvältä, kun jonkinlainen perustoimeentulo on kuitenkin taattu. Virtaa kyllä riittää vielä, vaikka keho välillä tuntuukin olevan toista mieltä. Kokosin tähän pienen koosteen työurastani siitä näkökulmasta, mitä kustakin vaiheesta olen oppinut. Joitakin asioita olisin voinut tehdä toisin, mutta katumaan en suostu, sillä myös virheistä voi oppia, niistä ehkä jopa eniten.

Opiskelusta työelämään

Pääsin opiskelemaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan ensi yrittämällä heti lukion jälkeen. Liikunnanopettajan ammatti oli aina ollut haaveeni, joten sitä kohti alkoi taival vuonna 1979. Opiskeluaika oli näin jälkeenpäin ajatellen ehkä jopa elämän parasta aikaa, vaikka en niin kovasti opiskelijaelämään osallistunutkaan, kun olin enempi oman tieni kulkija jo silloin. Opiskelujen jälkeen pääsin heti töihin äitiysloman sijaiseksi Kisakeskuksen urheiluopistoon. Se vasta hienoa aikaa olikin, kun sai aika lailla vapaasti touhuta erilaisten ryhmien kanssa. Erityisesti aikuisten liikuttaminen on jäänyt mieleen, ja paras anti varmaan olikin juuri eri ikäisten liikunnan ohjaaminen ja erilaisten tarpeiden ja toiveiden huomioimnen. 

Tuo työ oli kuitenkin vain vuoden mittainen sijaisuus, joten uutta piti etsiä. Vastaan tulikin mahdollisuus lähteä tutustumaan järjestöelämään urheiluvalmennuksen puolella. Tuossa vaiheessa olin vielä kiinnostunut kilpaurheilusta ja olin opiskellutkin liikuntafysiologiaa ja valmennusta liikunnanopettajaopintojen lisäksi. Päädyin Työväen Urheiluliittoon yleisurheilun nuorisourheilusta vastaavaksi päävalmentajaksi, ja siinä vasta nuori nainen pistettiinkin koetukselle. Työyhteisö oli kovin miesvaltainen ja jouduin aloittamaan kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä. Työpöydällä oli todellakin vain kaksi sinikopiota eikä kukaan kertonut, mitä minun tulisi tehdä. Niinpä kehitin työnkuvaani itse, koostin materiaalia, kiersin pitämässä valmentajakursseja ja osallistuin hyppylajien urheilijoiden leiritykseen. Onneksi meidän neljän päävalmentajan kesken vallitsi hyvä huumori ja vietimme monta hauskaa hetkeä kilpailu- ja leirimatkoilla ulkomaita myöten. Muut toimiston miehet vähän yrittivät älyttää blondia, mutta taisin saada heidät ruotuun mummoni opeilla, hän kun oli varsin tomera ja ikänsä työskennellyt miesvaltaisessa työpaikassa. Noista vuosista jäi paljon mukavia muistoja, mutta harmi kyllä ihmiset, joiden kanssa tuolloin olin tekemisisssä, ovat jäänet matkan varrelle. Yksi kohokohta noilta vuosilta on vielä mainittava, sain nimittäin matkustaa Soulin olympialaisiin nuorisovaltuuskunnan toisena vetäjänä.Päävalmentajana olo todella koulutti tekemään itsenäistä työtä ja antoi uskoa siihen, että mistä vain voi selviytyä. Neljän vuoden pesti kilpaurheilun parissa kuitenkin riitti enkä edes hakenut jatkoaikaa valmentajana.

Paluu opettajaksi

Järjestöuran jälkeen sain liikunnan ja terveystiedon opettajan viran Jämsän terveydenhuolto-oppilaitoksesta. Paluu Keski-Suomeen tuntui mukavalta ja työ nuorten ja varsinkin aikuisten opiskelijoitten parissa oli antoisaa. Hauskimmat hetket koin kaikkein vanhimpien opiskelijoiden kanssa, kun näin heidän intonsa oppia ja kokeilla uusia asioita liikunnan parissa. Jämsässä tuli itsekin kokeiltua monenlaista liikuntaa, muun muassa kansantanssia, kilpatanssia, judoa ja koskimelontaa. Lentopallon pelaaminenkin sai jatkoa ja innostuin myös opiskelemaan lisää aikuiskasvatusta lähes toisen gradun verran. Työyhteisön henki ei aina ollut paras mahdollinen, mikä johtui suurelta osin johtajan erikoisesta johtamistavasta, jota hän itse kuvasi "hajota ja hallitse" -taktiikaksi. Jämsän vuosista parhaana antina jäikin ymmärrys hyvän johtamisen merkityksestä sekä oivallus, että olen parhaimmillani aikuisten opiskelijoitten kanssa. 

Hoitajien koulutuksessa alkoivat kuitenkin pikku hiljaa uudistukset, jotka olisivat jossain vaiheessa vähentäneet liikunnan opetusta merkittävästi. Elämässä oli muutenkin tullut aika siirtyä uuteen vaiheeseen, sillä tapasin nykyisen mieheni uuden vuoden matkalla 1994 ja perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Palasin takaisin Äänekoskelle ja saimme kaksi lasta, joita hoidin kotona muutaman vuoden. Kun vanhempainvapaa alkoi olla lopuillaan, kysäisin yläkoulun rehtorilta, mikä tilanne koulussa on liikunnanopettajan työn suhteen. Hän vastasi saman tien "tervetuloa töihin, ja niinpä aloitin vuonna 1999 liikunnan ja terveystiedon opettajana yläkoulussa. Myös siellä oli varsinkin aluksi hieman haasteita työyhteisössä ja johtamisessa, mutta tilanne parani, kun johtaja vaihtui. Työ oli aika rankkaa varsinkin äänihuulille, kun piti yrittää saada äänensä kuuluviin kaikuvassa palloiluhallissa, jossa verhon takana saattoi olla kaksi muuta opetusryhmää. En kokenut työtä sinänsä mitenkään epämiellyttäväksi, mutta silti takaraivossa kyti ajatus, että tästä hommasta en tule jäämään eläkkeelle. 

Ensimmäinen irtiotto

Jossain vaiheessa väsyin työhön sen verran, että päätin ottaa vuorotteluvapaata. Innostuin perustamaan toiminimen Tarjan Taivutus, joka edelleen kulkee mukana. Kävin yrittäjäkurssin sekä useita työhyvinvoinnin koulutuksia tavoitteena aloittaa uusi ura työhyvinvointivalmentajana tai -kouluttajana. Suunnitelmia oli paljon, aivan liikaakin, mutta ymmärrystä yrittämisestä kovin vähän. Tuli ehkä valittua myös väärät kumppanit siihen alkuun. Vuorotteluvapaa venyi lopulta kolmen vuoden pituiseksi, mutta yritys ei koskaan oikein lähtenyt lentoon. Noina vuosina tutustuin myös verkostomarkkinointiin Foreverin itsenäisenä jälleenmyyjänä. Tuotteet ovat edelleen itselläni käytössä, mutta vielä tuolloin en osannut lähteä rakentamaan tästäkään kunnon liiketoimintaa. Ehkä jäin ilman tukea minut mukaan pyytäneiltä, ehkä ei vain ollut minun aikani. Yrittäjyyden palo oli kuitenkin syttynyt eikä siitä enää taida päästä irti.

Takaisin koulumaailmaan

Siinä kohtaa, kun  Äänekosken lukioon aukeni liikunnan lehtorin virka, hain sitä ja pääsinkin takaisin koulumaailmaan. Työ lukiossa oli toisaalta helpompaa kuin yläasteikäisten kanssa, mutta toisaalta haastavaa, kun terveystieto on ylioppilaskirjoituksissa kirjoitettava aine ja siihen piti paneutua ihan toisella vakavuudella kuin yläkoulussa. Se oli kuitenkin todella mielenkiintoista ja kouluttauduinkin taas lisää, koska halusin kokeilla uusia opetusmenetelmiä. Liikunnan opetuksessa kannustin opiskelijoitten itseohjautuvuutta ajatuksena, että opettaja on tehnyt työnsä hyvin, kun häntä ei enää tarvita. Vähän tylsäksi lopulta kävi seisoa kentän laidalla, kun opiskelijat pelasivat itsenäisesti, ja tylsyyshän ei minulle sovi. Mielelläni olisin kehittänyt opetusta sellaiseen suuntaan, jossa opiskellaan ilmiöitä ja kokonaisuuksia, ei pelkkiä oppiaineita niin kuin koulussa edelleen on tapana. Koulumaailmassa tuntui usein, että sekä fyysiset etä henkiset tiiliseinät rajoittivat tekemistä ja mahdollisuuksia yhteistyöhön eri oppiaineitten kesken oli kovin vähän. Ajatus siitä, että en ole eläkeikään asti opettajana säilyi siis edelleen voimakkaana.

Toinen irtiotto: kauppiaaksi

Ehkä hulluimman hyppäyksen tein, kun läksin vuonna 2015 lukion virasta Marmekko-kauppiaaksi. Koko juttu sai alkunsa kampaajan tuolissa, kun kuulin, että paikallinen Marimekko-liike on myytävänä. En edes ollut kyseisin liikkeen asiakas, mutta silti marssin yrittäjän puheille ja sitä tietä Marimekon konttorille tekemään kauppias-sopimusta. Velkaa piti tietenkin ottaa, ja niitä oppirahoja makselen edelleen. Nuo viisi vuotta kauppiaana olivat todellinen yrittäjyyden korkeakoulu: opin perustamaan yrityksen, tekemään verkkokaupan, opin myyntiä, somistamista, tulevien sesonkien ostojen suunnittelua, työntekijän palkkaamista ja ennen kaikkea asiakaspalvelua. Valitettavasti en missään vaiheessa kokenut kauppiaana oloa ihan täysin omakseni. Koko aika oli yhtä taistelua laskujen kanssa, ja vaikka vaihdoin liiketilaa ja kehitin tuotevalikoimaa, jouduin irtisanomaan työntekijän ja löin päätäni seinään, en saanut kauppaa kannattamaan. Viimein tuli päätöksen aika, Mekottaresta oli pakko luopua ja miettiä jotain muuta elantoa. Liikkeen lopettaminen oli kova paikka ja se talvi ehkä elämäni rankin. Kaiken huipuksi sain liikunnanopettajan sijaisuuden yläkoulusta koko kevääksi. En edelleenkään tiedä,  miten selvisin kaikesta edes jotenkin järjissäni. Onneksi sain työntekijän kaupan lopettamisvaiheeseen eikä minun myöskään tarvinnut hakeutua konkurssiin, vaan sain kaikki ulkopuolisten laskut maksettua. Koulussa opetin pääasiassa poikia, joten voit varmaan kuvitella, millainen kokemus se oli. Jäi siitä ajasta tosin hyviäkin muistoja hetkistä, jolloin näin innostuksen kipinän syttyvän sellaisiin oppilaisiin, joille liikunta ei ollut aiemmin maistunut.  Siihen kevääseen sattui myös korona-ajan alku eli elettiin melkoisen outoja aikoja kaikin puolin. Kauppiaana toimiminen opetti edellä mainittujen asioitten lisäki sen, että laskelmat pitää tehdä huolella eikä kaikkea pidä todellakaan tehdä yksin.

Välivuodet ja vastaanottokeskus

Kaupan lopettamisen jälkeen oli pakko hieman hengähtää. Meni jonkin aikaa, että jaksoin taas suunnitella uutta. Yrittäjyyden palo oli edelleen voimakas, niinpä läksin mukaan Sammon Takojien tuotteistamisvalmennukseen. Tuotteistin Taivuttelut-valmennuksia ja pääsin niin pitkälle, että piloitoin ensimmäiset valmennukset ja kotisivukin tuli valmiiksi. Siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt oikeasti ryhtyä markkinoimaan ja myymään valmennuksia, iski kai jonkinlainen huijari-syndrooma ja tuntui, että ei näitä kuitenkaan kukaan osta. Olin myös palanut Foreverin pariin ja sain jo kasaan pienen tiiminkin, sillä verkostomarkkinoinnissa tärkein tulonlähde oman tuotemyynnin lisäksi tulee siitä, että kouluttaa uusia jällenmyyjiä mukaan omaan tiimiinsä ja saa siitä hyvästä emoyhtiöltä bonuksia. Joku lamaannus kuitenkin iski keväällä 2022 kaikkeen yittämiseen. Näin lehdessä jutun, jossa kerrottiin, että paikkakunnalle ollaan avaamassa vastaanottokeskusta. Koska minusta oli jo jonkin aikaa tuntunut, että tarvitsen palkkatyötä, päätin kysäistä, voiko sinne päästä töihin. Aloitin saman tien ohjaajana vastaanottokeskuksessa, työssä josta en eukäteen tiennyt yhtään mitään. Missään aiemmassa työssä en ole opinut niin paljon itsestäni ja muista kuin noiden kahden ja puolen vuoden aikana. Työyhteisö oli mahtava, muuten työtä ei ehkä olisi jaksanut noinkaan kauaa, sillä se oli myös aika vaativaa ja henkisesti rankkaa. Hauskinta oli tutustua erilaisiin kulttuureihin ja ihmisiin, mutta ikävä puoli oli, että työ muuttui koko ajan byroraattisemmaksi. Siinä vaiheessa, kun keväällä 2024 työnantaja vaihtui, toimintoja tehostettiin ja piti opetella valtavasti uusia käytäntöjä, olin jo burnoutin partaalla. Kesällä jäinkin vähäksi aikaa sairausomalle, mutta sitten syyskuussa Maahanmuuttovirasto tylysti ilmoitti, että meillä on vuoden loppuun aikaa sulkea keskus. Työ päättyi siis lopulta kaikkien työntekijöitten irtisanomiseen, omalta osaltani hieman liian aikaisin, sillä  kolmen kuukauden päästä olisin jo voinut nostaa eläkettä.

Ennen oli ennen, nyt on nyt

Näin lauloi muistaakseni Lapinlahden linnut -laulu jatkuu "sedät jaksaa heilua", ja sen sanoma herättää toivoa, että tämäkin täti jaksaa vielä heilua ja yrittää. Ehdin tässä eläkeiän täyttymistä odotellessa jo käydä verestämässä muistoja koulutyöstä lukiossa, kun siellä tarvittiin sijaista muutamaksi viikoksi. Hyvin vielä löytyivät vanhojen tanssien askeleet, tosin pienellä internetin avustuksella. Nyt haluaisin vielä päästä jakamaan kaiken, mitä olen matkan varrella oppinut ja käyttää oman leiviskäni viimeistä murua myöten. Jaksanko enää lähteä markkinoimaan pitkiä valmennuksia jää nähtäväksi, mutta ainakin lyhytkursseja ja pienryhmiä mielelläni pitäisin. Kansalaisopiston tarjontaan tullee muutama kurssi ja pienryhmävalmennus starttaa syksyllä, jos asiakkaita löytyy. Foreverin parissa jatkan uudella innolla ja  mielelläni koulutan uusia jälleenmyyjiä näiden mainioiden tuotteiden pariin. Katsotaan, mihin suuntaan vaaka lopulta kallistuu, sillä koskaan ei ole hyvä laittaa kaikkia munia samaan koriin. Vai jäisinkö sittenkin istumaan keinutuoliin, mitä luulet?

Tutustu myös näihin:

https://www.facebook.com/tarjantaivutus/

https://thealoeveraco.shop/Guq1uf0h

https://www.taivutus.com

IG: @taivuttelija

Tarja Huttunen                                    

tarja@taivutus.com

 Kadonneen motivaation metsästys

Mikä motivaatio?

Meillä on jokaisella välillä motivaatio hukassa milloin missäkin asiassa. Mutta mitä se motivaatio oikein on? Käyttäytymisellemme erilaisissa tilanteissa löytyy monenlaisia syitä eli motiiveja. Ne ovat tarpeita, haluja, viettejä tai erilaisia palkkioita tai rangaistuksia, joiden juurisyyt voivat olla hyvinkin syvällä alitajunnassamme. Motivaatio on motiivien aikaansaama tila tai prosessi, joka ohjaa sitä, mihin mielenkiintomme suuntautuu. Motivaatio vaikuttaa siihen, miten innolla ja vireästi toimimme jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.  Osa motiiveista on niin sanotusti ensisijaisia eli välttämättömiä olemassaolollemme, kuten vaikka syömiseen johtava nälkä. Toissijaisia motiiveja päästään yleensä tyydyttämään vasta, kun ensisijaiset on täytetty. Esimerkiksi kunnon kohottaminen lenkkeilemällä tuskin on oleellista, jos ihminen kärsii nälkää tai ei saa nukuttua. 

Motivaatio on varsin tilannesidonnaista. Mutta jos ihmisellä on hyvä yleismotivaation taso, pienet vastoinkäymiset ja vaihtelevat tilanteet eivät kuitenkaan haittaa. Puhutaan myös sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta. Ulkoinen motivaatio on riippuvainen ympäristöstä ja ulkoisista tekijöistä. Ulkoisesti motivoitunut tekee asioita usein joko palkkion toivossa tai rangasituksen pelossa. Sisäinen motivaatio sen sijaan lähtee omasta tahdosta käsin. Sisäisesti motivoitunut kokee iloa ja tyydytystä toiminnasta itsessään, ja motivaatio on yleensä pitkäkestoista ja pysyvää. Uuden tavan aloittaminen saattaa vaatia hieman enemmän motivaatiota kuin vakiintuneen tavan ylläpitäminen. Elämäntilanteen muuttuessa tekojamme ohjaavat motiivitkin muuttuvat, joten toisinaan joutuu etsimään uutta motivaation lähdettä tai kaivamaan esiin syvälle painuneen motivaation siemenen. Motivaation syttyminen on kuitenkin mahdollista, mutta se vaatii hieman paneutumista oman mielen syövereihin.

Liikuntakäyttäytyminen ja motivaatio

Liikuntaan ja yleensäkin elämäntapoihin liittyvissä asioissa motivaatiolla on suuri merkitys. Jos liikunnasta on oppinut saamaan mieilihyvää ja siitä on tullut elmäntapa, motivaatio pysyy hyvänä eikä huono sää tai ajoittainen väsymyskään estä liikkumasta. Mutta jos motivaatio on syystä tai toisesta heikko, sitä voi olla vaikeampi kaivaa esiin, vaikka ajatus tapojen muuttamisesta olisikin mielessä. Silloin on viisainta pysähtyä pohtimaan omia arvojaan ja tavoitteitaan, sitä, mikä oikeasti on minulle tärkeää. Olisi myös hyvä oppia tunnistamaan omia automaattisia tapojaan ja ymmärtää ajatusten ja tunteiden vaikutusta käyttäytymiseen. Mielen pohjalla saattaa piillä mitä kummallisimpia lukkoja ja solmuja, jotka tahtovat ohjata käyttäytymistämme. Etkö pysty esimerkiksi laittamaanuidessa kasvoja veteen uidessasi? Taustalla saattaa olla jokin yksittäinen lapsuuden tapahtuma, jossa olet säikähtänyt vettä ja tuo primitiivinen reaktio nousee pintaan aina, kun vettä roiskuu kasvoille. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tunnelukkoihin ja niitten merkitykseen käyttäytymisellemme. Voit käydä täyttämässä tunnelukkotestin täällä. 

Liikuntaan liittyy perinteisesti paljon vertailua ja kilpailua sekä vahvoja mielikuvia siitä, mikä on oikea tapa liikkua ja miltä liikkujan tulee näyttää. Monella tuntuu olevan traumoja esimerkiksi koululiikunnasta, siellä kun kaikki erilaiset liikkujat toimivat yhtenä ryhmänä eikä vertailua oikein voi välttää. Opettajan taidoista toki on paljon kiinni, miten hyvin kaikki erilaiset liikkujat huomioidaan. Joskus yksikin väärä sana huonolla hetkellä voi aiheuttaa lukon, joka estää liikkumasta vielä vuosikymmentenkin päästä. Näistä negatiivisista kokemuksista ja tunteista on kuitenkin mahdollista päästää irti hyväksymällä ne osaksi menneisyyttä ja hakemalla niiden tilalle positiivisia kokemuksia liikunnasta.

Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen on harvoin kiinni tiedon puutteesta. Mietin kuitenkin, olisiko joskus yhtenä estävänä tekijänä liikuntataitojen puute? Aikuisen on monesti vaikea lähteä kurssille, jolla opetetaan liikuntataitoja, eikä niitä kovin paljoa ole tarjollakaan. Olisikohan tässä oiva verkkokurssien aihe? Liikunnalla (tai paremmin sanottuna fyysisellä aktiivisuudella) on niin suuri merkitys kansanterveydelle, että kaikki keinot motivaation lisäämiseksi ja liikkumisen esteiden poistamiseksi kannattaa otaa käyttöön.

Vinkkejä kadonneen motivaation etsintään

• Pohdi ensinnäkin, mikä sinulle on tärkää? Mistä pidät, mitä haluat tehdä?
• Aseta riittävän pienet, realistiset ja päivittäiset tavoitteet, jotka on mahdollista myös mitata.
• Aseta tavoitteet mieluummin tekoina, ei kiloina tai kilometreinä. Tehty, check!
• Tee pieniä terveyttä edistäviä valintoja päivittäin ja sitoudu niihin.
• Hyväksy kaikki tunteet, mutta älä jää vellomaan niihin.
• Vahvista hyvää, tee asioita, joista pidät.
• Pidä kirjaa liikkumisestasi (tai ruokapäiväkirjaa, jos ravitsemuksen muutos on tavoitteena).
• Epäonnistuminen on hyvä kokemus, sillä siitä voi oppia.
• Kerro tavoitteistasi, sillä ääneen lausutut tai kirjoitetut tavoitteet ovat ikään kuin "pätevämpiä".
• Kiitä itseäsi pienistä askelista kohti tavoitetta. 
• Jos pidät seurasta, hanki kaveri liikkumiseen. Koira on liikkujan paras ystävä!
• Hanki apua ammattilaiselta -etsi personal trainer tai valmentaja, johon voit luottaa.
• Harkitse, suunnittele, kokeile, ennen kaikkea toimi. Pelkkä liikkumisen ajattelu ei saa mitään aikaan.

Kirjoittaja onkoulutettu liikunnan ammattilainen ja hyvinvointivalmentaja, jonka missiona on tuoda lisää elämää päiviisi. Yhteystiedot ja tietoa valmennuksista löydät sivulta https://www.taivutus.com.'

Seuraa @taivuttelija myös instagramissa ja facebookissa https://ww.facebook.com/tarjantaivutus.

Lisää elämää arkeen

                        

Arkiaktiivisuus kunniaan

Viime aikoina on havahduttu kiinnittämään entistä enemmän huomiota fyysiseen aktiivisuuteen arjen keskellä. Päivittäisellä aktiivisuudella on todettu olevan suuri merkitys terveyteen ja jaksamiseen, mikä on myös tutkimuksin todistettu. Mitä arvelet, kumpi seraavista Hepuista on aktiivisempi?

Heppu A teke istumatyötä 5 päivää viikossa, kulkee autolla ja käy kaksi kertaa viikossa tekemässä tehokkaan hikijumpan.

Heppu B. tekee myös istumatyötä, mutta kävelee työmatkat viisi kertaa viikossa sekä lisäksi tekee kauppamatkat jalan.

Keskisuomalaisen artikelin 21.1.22 mukaan Heppu B. pitää parempaa huolta terveydestään. On nimittäin tutkittu, että hikiliikunta pari kertaa viikossa ei kompensoi liiasta istumisesta koituvia haittoja. Tämä seikka yllätti myös minut, sillä sain melko heikot pisteet Fibionin fyysisen aktiivisuuden mittauksessa (tästä lisää seuraavassa blogissa), vaikka olen aina pitänyt itseäni liikkuvaisena ja harrastan liikuntaa useita kertoja viikossa. Istumista kotitoimistossa työtä tekevälle kuitenkin näyttää kasautuvan turhan paljon. Pureudutaan seuraavaksi hieman istumisen haittoihin ja aktiivisuuden etuihin.

Keho kaipaa liikettä

Jos ihminen olisi tarkoitettu istumaan, kehomme olisi muovautunut toisenlaiseksi. Istuma-asento on  itsessään epänormaali tila keholle. Siinä kehon takapuolen lihakset ovat venyneinä ja etupuolen lihakset kiristyvät, mikä jo sinällään voi aiheuttaa ongelmia tuki- ja liikuntaelimistölle. Istuessa veri ei kierrä kunnolla, jolloin myös kudosten aineenvaihdunta häiriintyy. Istuessa kuluu hyvin vähän energiaa verrattuna seisomiseen tai pieneenkin liikuskeluun. Vähentynyt energiankulutus taas näkyy helposti painonnousuna, koska se vaikuttaa myös sokeriaineenvaihduntaa heikentävästi. Kaikenlainen liikuskelu on terveydelle parempi vaihtoehto kuin pelkkä istuminen. Aivotkin jaksavat suoriutua paremmin, kun kehoa välillä liikuttaa. Itselleni parhaiten virtaa tuo "aivokävely", päämäärätön kuljeskelu luonnossa tai ihan tietä pitkin, antaen samalla ajatusten virrata miten tahtovat.

Toki on tilanteita, että ei yksinkertaisesti voi liikkua. Edesmennyt fyysikko Mr Hawkins lienee oiva esimerkki siitä, että aivot voivat toimia erinomaisesti, vaikka keho ei liikkumaan pystyisikään. Lepokin on välillä tarpeen, joten kyllä toisinaan voi heittäytyä sohvan pohjalle ihan hyvällä omallatunnolla, kunhan sitä ei tee jatkuvasti päivästä toiseen. Liikkuminen ei tietenkään ratkaise kaikkia elämän ongelmia, mutta siitä voi olla yllättävää apua esimerkiksi mielenterveyden hoidossa. Kun asiat ovat solmussa ja mieli maassa, pienikin liikunta voi viedä ajatukset hetkeksi pois omista ongelmista ja helpottaa oloa.

Mistä lisää aktiivisuutta päivään?

Ensimmäinen asia erityisesti istumatyötä tekevälle -ja käsityön harrastajalle- on tauottaa istumista riittävän usein. Nouse tuolista minkä tahansa tekosyyn varjolla vähintään kerran tunnissa. Hae vesilasi, jätä tarkoituksella tarvitsemasi mappi hyllyyn, käy postilaatikolla/taukohuoneessa, venyttele hieman tai tee ihan kunnon taukojumppaa. Taukojumpankaan ei tarvitse olla tylsää, vaan voit vaikka matkia kissan aamuvenyttelyä tai leikkiä nyrkkeillijää. Ota ajatuksissasi iskujen kohteeksi ilkeä esimies, ärsyttävä puoliso tai vaikka naapurimaan johtaja ja iske ja potki oikein olan takaa. Siinä purkautuvat aggressiot samalla, kun lihakset saavat tarvitsemaansa liikettä. 

Monissa toimistoissa on nykyään myös seisomapöytiä, ja mikseipä semmoisen voisi hankkia kotiinkin, jos tekee paljon työtä oman työpöydän ääressä. Joissakin yrityksissä pidetään kokouksiakin seisten tai kävellen. Muistiinpanojen tekeminen voi kävelypalaverissa olla hankalampaa, mutta luovia ideoita syntyy varmasti. On myös muistettava, että joissakin töissä seisotaan tai kävellään koko ajan, ja silloin taas olisi hyvä istahtaa välillä lepuuttamaan jalkoja ja selkää. Pieni venyttely tekee myös hyvää ihan jokaiselle. 

Kotona liikettä saa kotiaskareista, kauppareissuista, lumenluonnista, haravoinnista ynnä muusta touhuamisesta. Joskus nuo askareet voivat olla kovinkin raskaita, ja silloin kannattaa huomioida ergonomia ja muistaa pitää riittävästi taukoja. Auton jättäminen kotiin on kannattavaa nykyisillä polttoaineen hinnoilla myös taloudellisesti, ja samalla saa hyvää liikuntaa ilman, että tarvitsee lähteä harrastamaan erikseen. Tämä toki onnistuu vain, jos matkat ovat sopivan lyhyet eikä ole painavia kantamuksia. Monella on kuitenkin tapana lähteä kotoa aina autolla, vaikka aivan hyvin voisi kävellä tai pyöräillä. Luulenpa, että siinä on enempi kysymys opitusta tavasta kuin todellisesta tarpeesta kulkea autolla.

Liikunta voi olla myös kiva harrastus, kunhan löytyy mieleinen laji ja olosuhteet ovat kunnossa. Millaista liikuntaa harrastit aiemmin? Mistä nautit? Tykkäätkö liikkua seurassa vai yksin? Sisällä vai ulkona? Valinnan mahdollisuuksia on paljon, ja jokaiselle varmasti löytyy sopiva laji, kun motiavaatio ja tahto liikkua löytyy. Monella motivaatio voi olla hukassa erilaisista syistä johtuen. Silloin ammattilaisen apu voi olla tarpeen. Joskus voi riittää pelkkä kuunteleva sparraus, joskus ehkä tarvitaan ihan konkreettista apua aloittamiseen. Millaista apua sinä kaipaisit liikunnan ammattilaiselta?

Katso www.taivutus.com, millaista apua Tarjan Taivutus tarjoaa. Seuraa myös instagramissa @taivuttelija ja Facebookissa www.facebook.com/tarjantaivutus.

 

Lomafiiliksiä

 

Miksi lomaa tarvitaan?

Olen monasti miettinyt, miksi loma on meille jotain niin ihmeellistä ja autuaaksi tekevää, että sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa, siitä hehkutetaan viikkoja etukäteen ja sille ladataan valtavasti tekemistä ja paineita. Onko loma oikeasti edes tarpeellista? Voisiko työelämää rytmittää jotenkin toisin, niin että voisimme levätä ja rentoutua toistuvasti työviikon aikana? Pitääkö työn olla niin kuormittavaa, että siitä tarvitsee palautua pitkällä lomalla? Toki mielemme ja kehommekin tarvitsee välillä lepoa eikä kunnon irtiotto arjesta liene pahitteeksi kenellekään. Tukevathan tutkimuksetkin sitä, että palautuaksemme kunnolla tarvitsemme parin kolmen viikon yhtäjaksoisen tauon silloin tällöin. 

Toiset meistä sen sijaan tavallaan lomailevat jatkuvasti, kun ovat poissa työelämästä työttöminä tai eläkkeellä. Paitsi ne puuha-petet ja -pirkot, jotka ilman työelämän vaatimuksiakin keksivät itselleen jatkuvasti jotain puuhaa ja stressin aihetta, heille kunnon loma "lomailusta" voisi välillä olla paikallaan. Meilläkin asuu yksi tälläinen eläkeläinen, joka ei osaa ottaa rennosti vaan nikkaroi, kaivaa ja pilkkoo aina jotakin. Loma onkin siis ehkä enemmän asenne kuin "aika jolloin ei olla töissä". 

Toinen erikoisryhmä loman suhteen ovat yrittäjät, varinkin yksinyrittäjät ja pienyrittäjät, jotka sinnitttelevät kuukaudesta ja vuodesta toiseen pitämättä lainkaan lomaa. Se käy varmasti pitkän päälle rankaksi sekä keholle että mielelle, jos ei pysty ainakin ajoittain hieman hellittämään. Joillekin yrittäjille loman pitämättä jättäminen on oikea valinta, joillekin pakon sanelema juttu, kun loman aikana ei kassaan tippuisi mitään ja kulut kuitenkin juoksevat. Tähän toivoisin yhteiskunnan taholta parannusta, sillä aivan turhan moni yrittäjä uupuu taakkansa alle. "Omapa on valintasi" ei tuossa tilanteessa yhtään auta, tarvitaan toimenpiteitä yrittäjän hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Oma lukunsa ovat kaltaiseni yrittäjät, joilla työ ja loma sekoittuvat somasti lomittain. Tämä onnistuu silloin, kun aikataulut eivät ole kiinni muista ihmisistä, mutta vaatii toisaalta paljon itsekuria ja hyvää itsensä johtamista, jotta työt tulevat kuitenkin tehtyä. Onkin viisainta laatia itselleen jonkinlainen lukujärjestys, ettei elämä mene pelkäksi lomailuksi. Se nimittäin näkyy äkkiä pankkitilillä, joka tyhjenee yllättävän nopeasti. Tällainen nyt vallitseva helteinen sää on omiaan harhauttamaan lomamoodiin silloinkin, kun töitä on vielä tekemättä (ja ainahan niitä on). Tänä vuonna ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa pitää oikeaa lomaa, vaikka se tietääkin stressaavia hetkiä sekä ennen että jälkeen lomaviikkojen. Tämä toki pätee kaikessa työssä: ensin on kamala stressi siitä, että saa pöydän puhtaaksi lomaa varten, ja loman jälkeen saa painaa hiki hatussa, jotta saa kaikki rästiin jääneet asiat hoidettua. Siitä huolimatta aion nauttia lomasta ja vähät välittää siitä, mitä elokuun alussa on edessä. 

Lomalla kuin Ellun kanat

Kannattaako lomalla sitten heittää kaikki arjen hyvät asiat nurkkaan ja olla kuin ne kuuluisat Ellun kanat? Juuri, kun olet vaikkapa päässyt hyvään alkuun elämäntapamuutoksen kanssa ja löytänyt terveellisempiä tapoja syödä ja liikkua, alkaa loma ja kaikki opittu unohtuu. Ja loman jälkeen saat aloittaa ei vain nollasta vaan pakkasen puolelta, On niin paljon houkutuksia: grilliruuat, olut ja muut virvokkeet sekä kaikenlaiset muut herkut. Helle rajoittaa liikkumista, eihän ole edes terveellistä rehkiä kovin kuumassa. Onneksi itselleni rakkain laji on uinti, sitä voi tehdä helteellä mielin määrin. Päivärytmikin muuttuu, saatamme valvoa myöhään ja saada aikaiseksi kunnon univajeen, jota sitten korjataan pitkälle syksyyn. 

Lomalla kuuluukin nauttia ja herkutella sekä rikkoa rutiineja. Silti voisi ihan lempeästi ohjata itseään kohtuullisuuteen ja pitää kiinni edes joistakin rutiineista. Kesä (mikäli voit pitää lomaa kesällä) on myös oivaa aikaa keventää ruokavaliotaan, kun luonnonantimet kypsyvät ja ovat maukkaimmillaan. Pahinkin salaatinvihaaja voi löytää lautaseltaan kasviksia, kun ne ovat niin houkuttelevan näköisiä ja maistuvia. Luonnossa liikkuminen onnistuu ilman suksia, jos ei kova helle tai hyttysparvet kovin piinaa, ja kavereitten kanssa on kiva pelailla pihapelejä. Onnekas on se, joka voi nauttia aamu-uinnista tai soutelusta tyynellä järvenselällä. Kesäloma ei siis välttämättä ole yhtä kuin grilli, löhöily ja tölkki tölkin perään. Mutta jokainen valitsee itse, tärkeintä on tehdä asioita, joista itse nauttii. Perheellisten lomaongelmiin en tässä blogissa puutu. Se on sellainen suo, ettei helppoa ratkaisua ole: jokaisella perheenjäsenellä on omat, usein ylimitoitetut toiveensa. Jos ei niistä pystytä perheessä yhdessä keskustelemaan ja sopimaan, on kaikkien lomafiilis helposti pilalla.

Toivotan jokaiselle rentouttavaa lomaa tai muuten vain rentoutumista puuhiensa keskellä! Muista, että lomafiilikseen voi päästä pienilläkin konsteilla ottamalla hetki aikaa itselleen hektisen arjen keskellä. Torikahvit, jäätelö, hetki hyvän kirjan parissa, muutama joogaliike, puhelu kaverille, puuterhanhoito, mitä vain, mikä itsestä tuntuu kivalta ja rentouttavalta. Elämässä on niin paljon hyvää, oli sitten lomaa tai ei!

Kirjoittaja on LiTM Tarja Huttunen, hyvinvointivalmentaja kouluttaja kouluttaja yrityksessä

Tarjan Taivutus. 

https://www.facebook.com/tarjantaivutus

IG: taivuttelija

LinkedIn

Askeleita

 Askeleita mittariin

Seuraatko päivän mittaan ottamiasi askeleita? Motivoiko sinua mittaaminen ylipäänsä? En itse yleensä juuri innostu mittaamisesta, mutta puhelimen askelmittaria tulee seurattua, joskus jopa liiaksikin. Yritän päästä edes lähellä suositeltua 10000 askelta päivässä sellaisina päivinä, kun en harrasta rasittavampaa liikuntaa. Tänäänkin tulos jäi harmittavasti 8000 askeleen paikkeille. Eipä minulla tosin ole aina puhelin taskussa ainakaan kotosalla tai roskiksella käydessä. Harmi kyllä askelmittari ei ymmärrä muuta liikuntaa kuten pyöräilyä tai hiihtoa, niissä kun ei tule riittävää iskua, jonka mittari rekisteröisi. Tuskin nuo tulokset muutenkaan ihan luotettavia ovat, suuntaa antavia vain. Puolison kanssa tulee leikkimielisesti kilpailtua askelissa, siinä kilpalussa pärjään, kun minulla on paljon lyheyemmät askeleet. Vakavasti ottaen päivän askelmäärä on tärkeä mittari siinä, että liikumme riittävästi terveytemme ylläpitämiseksi. 

Askeleita arjessa

Arkiliikunta onkin avainasemassa terveyden ylläpitämisessä. Elintärkeät päivittäiset askeleet kertyvät helposti, jos pystyt kulkemaan työ- ja asiointimatkoja jalan. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan pitäisi sitten työpäivän päälle jaksaa vielä lähteä erikseen lenkille. Turhaa auton käyttöä lyhyillä matkoilla perustellaan usein milloin milläkin verukkeella (tavaroitten kuljetus, lasten kuskaaminen, kiire, huono sää, tukka menee sekaisin...). Meillä on onneksi kauppoihin vain 2,5km eikä töissä tarvitse käydä kodin ulkopuolella, joten kävellen tai pyörällä hoituvat useimmat asiat. Auto nököttää nätisti parkissa ja otetaan käyttöön vain, kun on oikeasti paljon kuljetettavaa tai täytyy lähteä jonnekin kauemmaksi. Ehkä naapurit katsovat vähän pitkään, mutta ei se meitä haittaa! 

Arkiliikunnan voimasta minulla on omakohtainen kokemus, kun yhtenä vuonna päätin olla ilman autoa ja pyöräilin tai kävelin 2-5km matkat töihin (silloin oli useita toimipisteitä, joissa kävin opettamassa). Pysyin koko talven tosi hyvässä kunnossa ja painokin taisi tippua, enkä juurikaan lenkkeillyt erikseen. Toisesta ääripäästä on esimerkkinä entinen työkaverini, joka ajoi mersulla töihin päivittäin 0,5km matkan. What? 

Askel uuteen suuntaan vai harha-askel

Jokainen ottaa elämässään aika ajoin myös isompia askeleita ja tekee joskus äkkinäisiäkin suunnanmuutoksia. Minäkin kuljin vakaata polkua koulumaailmassa kohti eläköitymistä, kunnes päätin, että en halua tästä liikunnanopettajan ammatista jäädä eläkkeelle. Yhtäkkiä huomasinkin olevani vaatekauppias, ja jouduin opettelemaan lähes kaiken yrittämisen ja kaupankäyntiin liittyvän alusta. Näin jälkeenpäin ajatellen en nyt ehkä ihan suosittelisi näin jyrkkää suunnanmuutosta, vaikka siinä toki paljon tuli myös opittua. En missään vaiheessa oikein sopeutunut kauppiaan rooliin eikä kauppaa saaanut millään kannattavaksi, joten tein viimein päätöksen luopua siitä. Hyvä niin, sillä suljin liikkeen juuri ennen kuin korona ilmaantui meitä kiusaamaan. Yrittäjäksi ryhtyminen tuntuu silti edelleen oikealta askeleelta varsinkin nyt, kun oma suunta hyvinvointialalla alkaa löytyä.

Kaksi askelta eteen, yksi askel taakse

Toisinaan elämä heittelee ja tuntuu kuin astelisi kaltevalla pinnalla. Silloin on vain luotettava, että askel pitää tai otettava ystävää kädestä kiinni. Apu on usein lähempänä kuin luuletkaan, kun vain uskallat pyytää. Joskus on myös hyvä ottaa askel takaisinpäin, jotta pääsisi eteenpäin. Elämä on kuin tanssia, jossa suunta on kyllä eteenpäin, mutta välillä on otettava myös askeleita taakse ja sivulle. Parasta olisi kutenkin olla astumatta kenenkään varpaille. Jos joku astuu sinun varpaillesi, kerro miltä se tuntui ja jatka sitten eteenpäin. Paikalleen ei kannata jäädä, oli sitten kyse konkreettisista askelista tai matkasta nimeltä elämä itse. 

Katso täältä, löytäisitkö jotain apua omalle matkallesi, oman hyvinvointisi tueksi

www.taivutus.com

Seuraa askeleitani myös instassa @taivuttelija ja fb-sivullani www.facebook.com/tarjantaivutus.