Matkustimme 31.3.-8.4.2025 kolmannen kerran Madeiran ihanalle saarelle, tällä kertaa juhlistaaksemme eläköitymistäni. Kirjoittelin tähän vähän kokemuksia ja ajatuksia matkalta. Jospa näistä ajatuksista olisi vaikka jotain hyötyä, kun suunnittelet seuraavaa matkaa Madeiralle tai johonkin muuhun kohteeseen. Samalla jää itsellekin paremmin muistiin, mitä matkustaessa pitää huomioida, ettei tule ihan niin paljon töppäiltyä kuin tälläkin retkellä onnistuimme tekemään.
Valmistautuminen matkalle
Varasimme matkan jo hyvissä ajoin, kun eläkkeelle jäämisen päivämäärä oli tiedossa. Olimme tosiaan käyneet tuolla smaragdi-saarella jo kaksi kertaa aiemmin, joten tiesimme, mistä etsiä sopivaa hotellia. Olimme suunnitelleet omatoimimatkaa, mutta yllättäen Tjäreborgilta löytyi mukavan oloinen pieni perhehotelli tutulta Lidon alueelta 100m päästä lentokenttäbussin pysäkiltä, joten päädyimme kuitenkin varaaman matkan matkanjärjestäjän kautta, onhan se vaivatonta eikä hintakaan ollut paha.
Matkan lähestyessä oli tiukan pähkäilyn paikka, mitä ottaa mukaan, kun sää on keväisin Madeiralla aika vaihteleva ja tarkoitus oli patikoida monenlaisissa olosuhteissa. Aika hyvin varusteiden valinnassa onnistuttiinkin, sillä hoksasimme ottaa mukaan kahdet kengät ja sadetakit. Illat ovat aika viileitä lähes ympäri vuoden, joten jotain pitkähihaista kannattaa mukaan. Patikointia varten on hyvä olla omat kengät, sillä joillakin reiteillä on tunneleita, joissa on aina kosteaa ja niissä saattaa joutua vähän jopa kahlaamaan.
Menomatka ja ensimmäinen päivä
Täältä Keski-Suomesta on vähän hankala päästä lentokentälle ja varsinkin takaisinpäin julkisilla kulkuvälineillä, joten päädyimme lähtemään autolla ja yöpymään lentokenttähotellissa. Se olikin kätevää, sillä aton saattoi jättää hotellin parkkiin ja sieltä oli mini-bussilla kuljetus kentälle ja takaisin. Helsinki-Vantaan lentokenttä ei kerää meiltä pisteitä, siellä kun on lähes pelkkää itsepalvelua ja pitää osata käyttää automaatteja. Aamun ruuhkassa meinasi paniikki iskeä, kun yritettiin tulostaa matkalaukkuihin niitä nauhoja, mutta jotenkin siitä ei niin ystävällisen virkailijan avulla selvittiin. Luulen, että vanhanaikaisella asiakaspalvelulla lähtötohinat sujuisivat nopeammin ainakin meiltä vanhemmilta matkalaisilta. Matkaan kuitenkin päästiin kone täynnä innokkaita suomalaisia turisteja. Lentokoneessa istuminen ei ole niitä mukavimpia juttuja varsinkaan, kun on takareiden jänteessä tulehdus, joka vaikeuttaa istumista. Perille päästiin silti kunnialla ja ihanan aurinkoinen päivä olikin vastassa jo lentokentällä. Siinä lentokenttäbussia odotellessa onnistuin jo saamaan liikaa aurinkoa kaulaan ja niskaan, kun ei kotoa lähtiessä tullut mieleen, että heti pitäisi olla aurinkovoide käytössä. Onneksi mukana oli aloe vera-geeliä, niin sain punoituksen nopeasti asettumaan.
Matkan rasitukset tuntuivat ensimmäisenä päivän sen verran, että emme jaksaneet kummempia tehdä. Hotelli löytyi helposti ja pääsimme kirjautumaan. Huone oli ihan ok, tosin ilman parveketta tällä kertaa. Jaksoimme vähän kuljeskella lähiympäristössä ja samalla kävimme paikallisesta retki-toimistosta varaamassa retken loppuviikolla. Olemme jo kaksi kertaa aiemmin yrittäneet päästä kapuamaan saaren korkeimmalle huipulle Pico Arieerolle, mutta huono sää vuoristossa on estänyt retken. Muutoin suunnitelmia ei etukäteen juuri ollut, kun ei tullut tutkittua internetin ihmemaailmaa tarpeeksi tarkkaan. Vasta matkan jälkeen löysin nimittäin Facebookista useita ryhmiä, joissa kerrotaan vaellusreiteistä ja niiden saavutettavuudesta. Suosittelen tutustumaan sivustoihin etukäteen, niin ei mene niin paljon aikaa ihmettelyyn paikan päällä. Kysyminenkin on suotavaa, ettei käy niin kuin meille, että hotellin ihastuttava lämmin sisäuima-allas löytyi vasta neljäntenä matkapäivänä.
Kasvitieteellinen puutarha, Savoy ja Camara dos Lobos
Ensimmäisen päivän vietimme Funchalin kaupungissa ja veirailimme muun muassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Matka puutarhalle oli varsinainen seikkailu, sillä jo bussin lähtöpaikan löytäminen osoittautui hankalaksi. Paikallisilla busseilla pääsee kyllä mukavasti moneen paikkaan, mutta informaatio niitten lähtöpaikoista on aika epämääräistä. Emme suinkaan olleet ainoita, jotka harhailivat Telefericon (köysirata) ympäristössä pysäkkiä etsien. Olimme kuitenkin ainoat, jotka onnistuivat jäämään pois kyydistä väärällä pysäkillä! Jostain syystä hyppäsimme kyydistä noin puolessa välissä matkaa eikä auttanut muu kuin lähteä kävelemään ylöspäin ja yhä ylemmäs erittäin jyrkkää mäkeä. Hiki siinä virtasi, mutta ei silti tullut heti mieleen tarkistaa Google Mapsista, missä kohtaa olemme menossa. Onneksi paikalle sattui vapaa taksi ja pääsimme viimein sen kyydissä perille. Puutarhassa oli ihan mukava kierrellä, vaikka kaikki kasvit eivät vielä olleet päässeet parhaaseen kasvuun. Kukkien kannalta toukokuu olisi kaiketi ihanteellista aikaa vierailla Madeiralla, mutta silloin on myös liikkeellä enemmän turisteja. Bussilla onnistuimme sentään palaamaan takaisin keskustaan ja sissejä kun ollaan, päätimme tietenkin kävellä noin kolmen kilometrin matkan hotellille. Siinä tuli samalla tutustutua pääkaupungin keskustaan, mutta jalat olivat kyllä ihan muussia illalla.
Seuraavana aamuna meidät haki hotellilta oma tuk-tuk ja meidät vietiin tutustumaan uuteen luksushotelli Savoyhin. Edellisenä päivänä suomalainen feissari oli onnistunut houkuttelemaan meidät tähän myyntiesittelyyn lupaamalla kivat palkinnot (saarikierros bussilla ja pullo paikallista Madeira-viiniä). Parituntinen myyntimies Pasin seurassa hurahti nopeasti, vaikka meille oli alusta asti selvä, että luksushotelli ei ole meitä varten. Mielenkiintoinen konsepti sinänsä hankkia asiakkaita kadulta, mutta ehkä tuon ajan olisi voinut muutenkin käyttää. Iltapäivällä päätimme lähteä patikoimaan helpolle kaupunkilevaldalle, jolla olimme ensimmäisellä käynnillämme onnistuneet eksymään banaaniviljelmien sekään. Googlen avulla reitti löytyi ja marssimme ainakin seitsemän kilometriä, loppumatkan pujotellen autojen seassa pitkin kapeita katuja, ja päädyimme Camara dos Lobosin idylliseen kalastajakylään. Itse olin sinne määrätietoisesti matkalla koko ajan, mutta puolisolle selvisi vasta usean kilometrin jälkeen, mihin olimme menossa. Hänellä oli käsitys, että käännymme jossain kohtaa takaisinpäin ja etsimme ruokapaikan hotellin läheltä. No, kalaruoka kylän ravintolassa oli kyllä hyvää ja paluumatkan teimme bussilla, kun sää oli hieman epävakainen ja jalat taas aivan puhki. Kannattanee jatkossa keskustella matkakumppanin kanssa hieman tarkemmin siitä, mitä ollaan tekemässä.
Patikkaretki Pico Ruivolle
Seuraavan päivän ohjelmassa oli patikointiretki vuorille paikallisen oppaan pätevällä opastuksella. Suosittelen näitä opastettuja retkiä, sillä oppaat ja kuljettajat ovat erinomaisia. Jos haluaa suomenkielisen oppaan, on retki ostettava matkatoimiston kautta, mutta jos englanti taipuu, paikalliset oppaat ovat tosi kokeneita ja osaavat kertoa paljon kaikesta matkan varrelle osuvasta. Meille ei auton vuokraaminen ja itse ajaminen ole vaihtoehto, ovat nuo tiet sen verran hurjia, kun ne kiertelevät vuorten rinteitä ylös ja alas. Yllättävän paljon autoliikennettä kuitenkin oli, ja opas totesikin, että autovuokraamoja alkaa olla liikaa. Parkkipaikat suosituimpien vaellusreittien lähtöpaikoilla eivät riitä, vaan autoja on kilometrikaupalla tien varressa. Tarkoitus oli patikoida toiseksi korkeimmalta huipulta Pico Arieeirolta korkeimmalle Pico Ruivolle. Se ei kuitenkiaan onnistunut, sillä reitillä oli maanvyörymiä ja se oli suljettu. Onneksi, sillä reitti olisi kuvien perusteella ollut meille liian hurja. Kiipesimme sitten reilun kahden kilometrin matkan Pico Ruivon huipulle. Kuulostaa helpolta, mutta ei sitä todellakaan ollut. Polku oli kapea ja jyrkkä ja ihmisiä liikkeellä todella paljon. Näkymät olivat kuitenkin huikeat, sillä tällä kertaa pilvet olivat väistyneet auringon tieltä. Valtavan kylmä siellä huipulla kyllä oli, mutta onneksi meillä oli tarpeeksi vaatetta päällä. Vähän erikoisena pidin sitä, että usealla nuorella parilla oli pikkulapsia, jopa sylivauvoja mukana. Itse en olisi uskaltanut tuoda lapsia noille jyrkänteille, hyvä kun itse uskalsin siellä kiipeillä.
Saarikierros bussilla
Perjantaina oli vuorossa "voitettu" saarikierros bussilla. Olimme aiemmin tutustuneet saaren länsipuoleen, joten valitsimme itäisen kierroksen. Retki osoittautui oikein mukavaksi, sillä opas oli taas aivan mainio ja kävimme todella monessa paikassa. Maisemat ovat tietenkin upeat ihan joka puolella saarta ja niitä pysähdyimme välillä ihailemaan. Kävimme myös rommitehtaassa maistelemassa paikallista sokeriruokorommia (ei mikään suosikkijuoma), Portugalin ensimmäisellä jalkapallokentällä sekä idyllisessä Santanan kylässä, missä on jäljellä muutama perinteinen komionmallinen olkikattotalo. Huipennus oli kuitenkin vierailu Pico Arieeron huipulla. Sää oli sumuinen, mutta jonkin verran maisemia kuitenkin näkyi. Huipulla kävi hyytävä tuuli ja satoi, mutta onneksi pääsimme pian takaisin lämpimään bussiin. Lopuksi pysähdyimme vielä saaren läntisimmän osan Ponta de Sao Lorenzon patikkareitin lähtöpaikalla. Tuo niemi on kuin toisesta maailmasta, karu, mutta kaunis ja meri näkyvissä molemmin puolin. Edellisellä reissulla patikoimmekin aivan niemen itäsimpään kärkeen asti, joten aika paljon on tuota upeaa saarta jo tullut koluttua.
Vanha kaupunki ja kauppahalli
Lauantaipäivänä jatkoimme taas kaupunkikävelyä ja tallustelimme Funchalin vanhaan kaupunkiin. Pääkadun varren talojen ovissa on hienoja taiteilijoiden tekemiä maalauksia ja paljon pikkuliikkeitä ja ravintoloita. Ravintoloitten sisäänheittäjät olivat vähän turhan aktiivisia ja väkeä oli aika paljon, mutta ihan näkemisen arvoinen paikka silti. Kauppahallissa on todella paljon nähtävää, mutta kukkaronnyöreistä kannattaa pitää kiinni, sillä hinnat ovat ihan pilvissä. Kalahallissa kannattaa käydä, jos kestää kalan hajua, siellä kalastajat levittävät päivän (tai yön) saaliin pöydille ja niitä voi siitä ostaa ihan tuoreeltaan. Ehdottomasti rumin kala on meren syvyyksistä saalistettava espada, joka tosin on lautasella oikein maukas. Ravintoloissa tarjottava omituinen ruokalaji espada banaanilla on kuulemma keksitty turisteja varten, koska banaaneista on saarella ylitarjontaa. Paikalliset eivät sitä syö.
25 Fontes ja vesiputoukset
Viimeisenä päivänä halusimme vielä patikoida ja päätimme lähteä ryhmäretkelle levadalle, jolla olimme olleet aiemminkin. Tämä reitti oli helpohkoa maastoa, ja sen varrella oli tosi paljon pieniä ja isompia vesiputouksia. Näin keväällä niissä oli selvästi enemmän vettä kuin aiemmilla reissuilla, jotka teimme marraskuussa. Tarkkaa nimeä tälle levadalle en muista, mutta joka tapauksessa maisemat olivat jälleen kerran upeat ja opastus erinomaista. Väkeä oli kyllä hämmentävän paljon, välillä ihan jonoksi asti, sillä tämä on helppoutensa vuoksi yksi suosituimpia levadoja koko saarella. Kesällä siellä kuulemma saa todella jonottaa, että pääsee näkemään suurimman noin 200m korkean huiman vesiputouksen. Reitin lopussa on mielenkiinoinen kokemus, kun kuljetaan vuoren läpi tunnelissa, joka on tehty veden johtamiseksi saaren pohjoisosasta eteläosaan. Tunnelissa tarvittiin taskulamppua ja kengät kastuivat, vaikka yritti olla kuinka varovainen. Reittejä saarella riittää koluttavaksi ja aina löytää jotain uutta. Levadat eli eräänlainen vesijohtoverkosto ovat yleensä varsin tasaisia, osin päällystettyjäkin, mutta paikoin liukkaita, joten tarkkana on oltava. Osa patikointireiteistä taas kulkee sellaisissa maastoissa, joissa on suuria korkeuseroja. Reitit kannattaakin valita oman kunnon mukaan, jotta pystyy nauttimaan patikoinnista ja maisemista. Vettä ja eväitä pitää olla mukana, sillä vain joillakin lähtöpaikoilla on kahviloita ja niissä on yleensä aika kallista, vaikka muuten ruoka ja juoma onkin aika edullista. Suosittelen tutustumaan reitteihin eri verkkosivustoilla tai facebookissa, siellä on paljon tietoa ja vinkkejä patikoijille. Näinhän me emme tietenkään muka kokeneina saaren kävijöinä tehneet, mutta toki ryhmässä on turvallista kulkea.
Kotimatka
Paluumatka sujui kutakuinkin kommelluksitta, sillä olimme jo ajoissa lentokentällä eikä siellä tarvinnut taistella automaattien kanssa. Viime hetken ostoksia voi hyvin tehdä lentokentän kaupoissa ja nauttia vielä paikallisista leivonnaisista. Lentokoneessa istuminenenkin kestettiin, mutta sitten ajo autolla yötä myöten Keski-Suomeen tuntuikin jo melkoiselta koettelemukselta. E4-tien varrella ei muuten ole Lahden jälkeen kovin monta 24/7 avoinna olevaa huoltoasemaa, harmi kyllä. Kotiin kuitenkin päästiin ehjin nahoin. Saapa nähdä milloin matkakuume taas iskee ja onko kohteena edelleen Madeiran vihreä keidas.
Tarja Huttunen
@taivuttelija
www.taivutus.com
Kotimatka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti